maanantai 11. lokakuuta 2010

Lohta, basilikakastiketta ja lämmintä fenkolisalaattia (Italialainen menu: Secondo)


Pahoittelut, seuraavan osan postauksessa meni vähän pidempään oman saamattomuuteni vuoksi. Toisaalta kun blogini lukijapiiri taitaa koostua pääosin tuttavapiiristä, niin ei postilaatikkonikaan ole tukkeutunut kärsimättömien lukijoiden vihapostista.

Kun pastaruoka oli sen verran lihaisa, niin pääruuaksi sopi sitten kala. Tämä ohje on suomennettu Marco Pierre Whiten kirjasta White Heat, johon keksin itse lisätä lämpimän fenkolisalaatin Glorian Ruuan ja Viinin numerosta 3/2007.

Lohta, basilikakastiketta ja lämmintä fenkolisalaattia

4x 200g nahatonta lohifilettä
suolaa
valkopippuria
sitruunamehua

Lisäksi
Basilikakastiketta
Lämmintä fenkolisalaattia

Tee ensiksi basilikakastike ja lämmin fenkolisalaatti ja pidä lämpimänä.

Suolaa ja pippuroi lohifileet. Kuumenna paistinpannu kuumaksi ja paista lohifileitä 1,5 minuuttia molemmin puolin kuivalla pannulla. Lisää vielä vähän suolaa ja pippuria, ja purista pinnalle hiukan sitruunamehua.

Tarjoile kastikkeen ja fenkolisalaatin kanssa lämmitetyiltä lautasilta.
Basilikakastike
2 pientä salottisipulia silputtuna hienoksi
25 g voita
30 basilikanlehteä leikattuna ohuiksi suikaleiksi
40 ml kuivaa vermuttia (esim. Noilly Prat)
120 ml kalalientä
60 ml kuohukermaa
15 g voita

Kuullota salottisipuleita keskilämmöllä. Kun ne ovat läpikuultavia, lisää basilika. Kaada joukkoon vermutti ja keitä kokoon, kunnes lähes kaikki neste on hävinnyt. Lisää kalaliemi ja keitä kokoon noin puoleen. Lisää kerma ja lämmitä lähelle kiehumispistettä.

Viimeistele kastike voilla lisäämällä se pieninä paloina kastikkeeseen ja sekoittaen se tekemällä pieniä aaltoja kastikkeeseen. Tarkista maku ja mausta suolalla ja pippurilla. Lisää tarvittaessa sitruunamehua. Pidä lämpimänä.
Lämmin fenkolisalaatti
2 keskikokoista fenkolia
1 rkl voita
1 rkl öljyä
1 rkl vaaleaa balsamiviinietikkaa
1 tl suolaa
1 ruukku tuoretta korianteria
ripaus rouhittua mustapippuria

Huuhtele fenkolit ja poista niistä tupsulliset yläosat ja kuivaa kannat. Leikkaa fenkoli erittäin ohuiksi suikaleiksi. Kuumenna voi ja öljy pannussa ja paista fenkosuikaleita kovalla lämmöllä hetki, niin että ne pehmenevät ja saavat hiukan väriä. Mausta balsamiviinietikalla, suolalla, silputulla korianterilla ja pippurilla. Pidä lämpimänä.
Alkuperäinen Marco Pierre Whiten ohje muodostui pelkästään lohesta ja kastikkeesta, mutta mielestäni se oli sellaisenaan liian yksinkertainen ja annos kaipasi jonkin kevyen lisäkkeen. Inspiraatio iski ja muistin vanhasta Glorian Ruuasta ja Viinistä lämpimän fenkolisalaatin. Se täydensi todella hyvin lohen ja kastikkeen makuja. Uskon, että Marcokin olisi ollut ylpeä tästä lisäyksestä. Fenkoli on muutenkin todella hyvän makuista, sitä pitäisi käyttää useammin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti