maanantai 4. lokakuuta 2010

Parmankinkkua, uppomuna ja rucola-omenasalaattia (Italialainen menu: Antipasto)

Luin viikolla New York Timesin Dining & Wine osastolta jutun kaupungin parhaasta italialaisesta ravintolasta, Del Postosta, josta inspiroiduin tekemään taas pitkästä aikaa kunnon neliosaisen Italialaisen menun. Italiassa menu yleensä koostuu alkuruuasta eli antipastista, ensimmäisestä ruokalajista primosta, joka on yleensä pastaa, secondosta eli pääruuasta ja viimeisenä jälkiruuasta, dolcesta. Sain tehtyä viime sunnuntaina mielestäni niin onnistuneen kokonaisuuden, että päätin julkaista sen kokonaan.

Tässä menun ensimmäinen osa, eli antipasto. Ohje on muokattu ja vähän paranneltu Delicard-lahjan mukana tulleesta reseptivihosta. Alkuperäisessä ohjeessa oli serranokinkkua, mutta Italialaistin ohjeen käyttämällä parmankinkkua.

Parmankinkkua, uppomuna ja rucola-omenasalaattia

8 viipaletta parmankinkkua

Uppomunat
4 kananmunaa
2 rkl valkoviinietikkaa

Rucola-omenasalaatti
2 vihreää omena
1/2 dl sokeria
1 sitruuna
2 rkl saksanpähkinöitä
1/2 dl ruohosipulia silputtuna
2 rkl pähkinäöljyä
1 rkl punaviinietikkaa
suolaa
mustapippuria
Rucolaa

Levitä lautasille kevyt rucolapeti. Murskaa saksanpähkinät, ja sekoita ruohosipuli, etikka, pähkinäöljy, punaviinietikka, suola ja pippuri pähkinöiden sekaan. Levitä rucolapedin päälle.

Keitä uppomunat. Kiehauta kattilassa vesi, lisää siihen etikka ja pidä lämpö sellaisena, että vesi vain hiukan poreilee. Riko kananmuna kahvikuppiin. Pyöräytä lusikalla veteen kevyt pyörre ja kaada kananmuna pyörteen keskukseen. Anna keittyä noin 3 minuuttia. Nosta uppomuna varovasti reikäkauhalla hetkeksi kulhoon, jossa on kylmää vettä. Siirrä uppomunat sivuun odottamaan.

Kuori ja pilko omena pieneksi kuutioiksi. Sekoita 1 sitruunan mehu, vesi ja sokeri kattilassa ja kiehauta. Laita omenakuutiot joukkoon, ja keitä omenoita liemessä hetken aikaa kunnes ne pehmenevät. Laita omenat lautaselle rucola-pähkinäsalaatin päälle.

Lopuksi nosta uppomunat ja parmankinkku lautasille.

Tämä on todella hyvä, ja suht yksinkertainen alkuruoka. Uppomunien paistaminen vaatii ehkä hiukan harjoittelua, mutta kunhan muistaa laittaa veteen etikkaa, ei kiuhuta sitä aggressiivisesti ja upottaa munan pyörteeseen pitäisi sen onnistua.

Osa kaksi, primo piatti, tulee (toivottavasti) huomenna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti